Tekemisen iloa ja vinkkejä kaikille nukkekoti harrastajille

Tekemisen iloa

Nuket, nukkekoti, kaikki mikä nukkekodin väelle on tarpeen, niitä kaikkea teen ja suunnittelen.

Pyrin tekemään kaiken itse ja näillä sivuilla näet kaikenlaista mitä olen tehnyt ja teen.
Ostelen myös valmiita ja mieluusti toisten tekemiä koska arvostan erialojen kädentaitajia. Käsillä tekeminen on hauskaa ja terapeuttista., se on kuokuttavaa vaikkakin mulle joskus myös turhauttavaa kun ei meninaa sitten millään onnistua.
Isäni sanoi aikoinaan: "ei koskaan pidä sanoa ettei osaa, ennenkun on yrittänyt tarpeeksi, aina jotain saa aikaiseksi." Tätä hänen neuvoa en ole unohtanut ja siitä onkin tullut yksi ohjenuora elämässäni.

Olet lämpimästi tervetullut sivuilleni

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Potuttaako....

Ei potuta kun on paljon herkullisia pottuja, Innostuin tekemään ämpäreitä ja vateja talouspaperin hylsyistä ja tietysti kun olen tälläinen hiukan omituinen, en halunut katsella uutuutta kiiltäviä astioita. Niinpä päätin vanhentaa niitä, eli ruostetta pintaan. Tyhjiä ämpäreitä ja vateja olikin sitten kasa.... mitäs niihin laittaisin. menin suihkuun ja siellä saakin monesti kuningas-ajatuksia, pottuja, tietysti pottuja vanhoihin ämpäreihin ja tässähän näitä.



1 kommentti: