Tekemisen iloa ja vinkkejä kaikille nukkekoti harrastajille

Tekemisen iloa

Nuket, nukkekoti, kaikki mikä nukkekodin väelle on tarpeen, niitä kaikkea teen ja suunnittelen.

Pyrin tekemään kaiken itse ja näillä sivuilla näet kaikenlaista mitä olen tehnyt ja teen.
Ostelen myös valmiita ja mieluusti toisten tekemiä koska arvostan erialojen kädentaitajia. Käsillä tekeminen on hauskaa ja terapeuttista., se on kuokuttavaa vaikkakin mulle joskus myös turhauttavaa kun ei meninaa sitten millään onnistua.
Isäni sanoi aikoinaan: "ei koskaan pidä sanoa ettei osaa, ennenkun on yrittänyt tarpeeksi, aina jotain saa aikaiseksi." Tätä hänen neuvoa en ole unohtanut ja siitä onkin tullut yksi ohjenuora elämässäni.

Olet lämpimästi tervetullut sivuilleni

NUKET

Kaikki nuket mitä olen tehnyt ovat syntyneet rakkaudella ja ajatuksella, siksi tuntuukin että he ovat omia lapsia ja jokaisella on murunen sielustani.
 Olen onnekas että jokainen nukkeni on saanut hyvän kodin, joissa heistä pidetään huolta ja he saavat viettää omaa elämää.
 Kiitos kaikille jotka ovat tilanneet nuken multa ja kiitos että pidätte "lapsistani" huolta. Laitan kuvia nukeistani, kaikki eivät ole tässä kun en löydä enää jokaiseta kuvaa mutta kyllähän tässäkin on melkoinen poppoo ja lisää syntyy sitämukaa kun tilauksia tulee ja ehdin tehdä.



























"Kaivoin vanhasta koneesta lisää kuvia ja tässä tulee lisää nukkeja. Ikäväkseni huomasin että osa kuvista oli painunut synkkään pimeyteen eli oli tuohoutuneet mutta niidenkin nukkein muisto on siirretty pysyvästi muistiini ja sydämeeni






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti